torstai 17. huhtikuuta 2014

Uutta reissua pukkaa!

Edellisestä kirjoituksesta ja kotiin paluusta on jo yli vuosi aikaa, joten nyt on korkea aika herätellä nämä sivut eloon! Kulunut vuosi on mennyt hujauksessa ja tuonut työelämään uusia tuulia niin uuden työpaikan kuin vanhassa tapahtuneiden muutosten kautta. Reissuja ulkomaille ei ole tehty, vaan kotimaassa ollaan pysytty. Matkakuume ei kuitenkaan koskaan hiipunut, vaan aloitettiin matkakassan keruu heti kun palattiin edelliseltä reppureissulta kotiin.

Lähdetään Antin kanssa reissuun jälleen tulevana syksynä, lokakuun alussa. Tarkoituksena on aluksi lentää Lontooseen ja ottaa sieltä interrail-liput joilla reissataan kuukauden ajan määränpäänä Rooma josta meillä on lentoliput Bangkokiin kuun lopussa! Tämän pidemmälle ei olla reissua suunniteltu, mutta pääosin Aasiassa pysytään ja vietetään enemmän aikaa jo viime matkalla tutuiksi tulleissa maissa; Laosissa, Vietnamissa ja Kambodzassa. Myanmar ja Japani kiinnostavat myös, ja Kambodzan Koh Rongille on palattava tällä kertaa pidemmäksi aikaa!

Lähtöön on nyt aikaa puolisen vuotta, joka menee varmasti nopeasti! Alla kuvia edelliseltä matkalta. :)