torstai 31. tammikuuta 2013

Pics



















Huomenna lähdetään yöbussilla Ho Chi Minh Cityyn, eipä muuta tällä kertaa!

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Yöjunalla Nha Trangiin

Varattiin junaliput aikalailla viime tipassa Da Nangista, joten saatiin kaikki eri vaunuista pedit ja yhdelle jouduttiin ostamaan ns. huonompi "hard sleeper" peti. Tultiin asemalle hengailemaan Juuson ja Johannan seuraksi, jotka oli siellä jo melko monta tuntia viettäneet aikaa.


Vietnamissa ollaan törmätty siihen, ettei mainata mahtua joissain ravintoloissa istumaan tuoleille! Ruokailuryhmät on todella pieniä, ihan kuin lapsille tehtyjä. Vielä ei olla saatu selville, mikä idea näissä pienissä tuoleissa ja pöydissä on.



Juna tuli reilun tunnin myöhässä asemalle. Mua jännitti miten löytäisin oman paikkani junasta, kun kaikki mentiin eri vaunuihin. Junassa oli koppeja joissa jokaisessa kuusi sänkyä, neljä kuitenkin vain käytössä. Mulle sattui nuoren pojan lisäksi matkaseuraksi aivan hurmaava vietnamilainen nainen tyttärensä kanssa!


Huang Lan on 35-vuotias opettaja joka rakastaa englannin kieltä. Hänen suuri toiveensa on että jonain  päivänä pystyisi rakentamaan oman talon, sekä pystyisi matkustelemaan omassa maassaan, vielä siihen ei ollut varaa.

Antti ja Juuso liittyivät seuraamme ja ilta menikin keskustellessa kaikesta mahdollisesta. Olimme ensimmäiset ulkomaalaiset joiden kanssa nainen sai käyttää englantia ja hän todella nautti siitä, hän oli opetellut kieltä mm. youtuben kautta.

Aamulla kerkesimme seurustella muutaman tunnin ennen kuin meidän piti hypätä junasta. Vaihdoimme sähköpostiosoitteet ja hyvästelimme haikein mielin. Juuri tällaisia kohtaamisia sitä on toivonut:)


Nha Trangissa ollaan oltu kolme päivää ja jatkosta ei ole vielä tietoa, sillä ensin täytyy saada kaikki matkalaiset terveiden kirjoihin. Siihen asti meillä on seuraavanlaisia maisemia, kelpaa köllötellä biitsillä!






Päivittäin näkee mitä uskomattomampia juttuja, mitä kuljetetaan skootterilla..taulutelevisioita, jääkaappeja, piironkeja, mattoja, kaasupulloja, ihan mitä vain! Ajattelin koota parhaat otokset tänne, kunhan niitä kertyy tarpeeksi. Tässä kuitenkin alkupalaa:



:)

lauantai 26. tammikuuta 2013

Liikenteessä

Ollaan oltu Hoi Anissa 6 yötä ja otettiin heti ensimmäisenä päivänä meille menopeli vuokralle. Hinta ei ole paljon, 3,5e/vuorokausi joten ollaan käyty aina maksamassa seuraava päivä ja pidetty samaa skootteria koko ajan.



Yhtenä päivänä Antti kuitenkin huomasi, että skootterin takahaarukka klenkkasi rumasti ja koska oltiin lähdössä Da Nangiin, ajateltiin käydä näyttämässä sitä. Mielessä kävi, aletaanko meitä syyttämään viasta ja perimään rahaa.. Homma sujui kuitenkin hienosti, uusi skootteri alle, meille vaihdettiin jopa omat bensat tilalle ja ei kun menoksi.

Isolla tiellä huristellassa ja ollessamme jo Da Nangin puolella, variaattorin remmi napsahti poikki(yllättäen mulla ei ole näistä termeistä mitään hajua).



Ei keretty olla tien sivussa muutamaa minuuttia kauempaa, kun vastakkaisesta suunnasta ajava tyttö pysähtyi kysymään tarvitaanko apua. Hän soitti skootterimme avaimenperässä olevaan numeroon ja kertoi meidän ongelmamme. Pian Antti sai puhelimen, josta nainen ilmoitti että saisimme kymmenen minuutin päästä uuden skootterin. Apuun tullut tyttö lähti ja sanoi että tulee palatessaan auttamaan meitä, jos ollaan vielä samassa paikassa.

Ei mennyt edes puolta tuntia, kun itse isäntä tuli paikalle. Me jatkoimme matkaamme hänen skootterilla ja hän jäi korjaamaan rikkinäistä skootteria. Ihan älytöntä avuliaisuutta ja palvelua!

Illalla kun palautettiin skootteri, omistaja vain päivitteli kuinka epäonnekkaita oltiin oltu ja huokaisi ettei meille kuitenkaan tapahtunut mitään. Maksettiin uudesta remmistä 7e omistajalle ja mielellään maksettiinkin niin hyvästä palvelusta:).



Itse olen saanut yllättyä positiivisesti vietnamiaisten ystävällisyydestä! Ennen reissua luin Vietnamissa käyneiden matkablogeja ja monesta sai kuvan, että täällä oltaisiin tylyjä ja kieroja. Me ollaan kuitenkin saatu aina neuvoa sitä kysyttäessä ja muutenkin kohdattu iloisia ihmisiä, vaikka englannin kielen taito ei olekaan kovin yleistä.

Toivottavasti edes ripaus tätä ystävällisyyttä ja auttavaisuutta tarttuu täältä myös itselle:)

Tänään jatketaan matkaa etelään! Illalla klo.22 noustaan yöjunaan joka vie meidät Nha Trangiin!

torstai 24. tammikuuta 2013

Pics



                                                                                            















keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Etelä-Kiinan meren rannalla



Ollaan vihdoinkin päästy biitsille käristämään ihoa, Hoi Anissa ollaan siis edelleen. Rantatuolit maksaa 0,40e, hyvin kärsii siis loikoilla tuoleilla. Myyjiä kiertää aika ahkerasti auringonottajien luona, aurinkolaseja,hedelmia,koruja.. Yhtä pientä ja haurasta mummoa mulla kävi niin sääliksi että ostin pussillisen maapähkinöitä.


kalastajien pyöreät paatit


Parkkipaikan vieressä oli taidegalleria. Kotiinkin lähti yksi teos.




Asustellaan Hoa Binh-nimisessä  hotellissa. Henkilökunta on todella ystävällistä ja buffet aamiainen todella kattava ja herkullinen(Antille on muroja). Uima-allas löytyy ja sijainti on hyvä, suositellaan siis! Hotellin tasosta kertonee myös se, että hotelli on tälläkin hetkellä täynnä, vaikka iso onkin.



Tinkiminen kuuluu täällä asiaan ja etenkin pojat on selvästi sen taidon omaksuneet! Donitseja ostaessa myyjät kehuivat kovasti länkkäreidemme komeutta ja syykin selvisi, heillä on isot nenät verrattuna vietnamilaisten miesten olemattomiin neniin!:D






Oon opetellut syömään täällä puikoilla ja puikkosetti täytyy ostaa kotiinkin. Varautukaapa siis siihen, kun meille tullaan seuraavan kerran syöpöttelemään;)