Ollaan reissun ensimmäisen kuukauden(!) aikana matkustettu kahdesti yöjunalla ja nyt kahdesti yöbussilla. Yöllä matkustamisessa on plussana se, että säästää yhden hotelliyöpymisen ja on paljon helpompaa tulla uuteen kaupunkiin valoisaan aikaan. Bussi jolla matkattiin viime yönä, oli ehdottomasti paras kulkuväline jossa ollaan nukuttu!
Penkkejä oli kahdessa kerroksessa, kolme vierekkäin. Itselleni peti oli sopiva, mutta miehille aika lyhyt ja ahdas. Bussi oli todella siisti, kengät otettiin ovella pois ja pistettiin pussiin. Ilmastointi puhalsi kylmästi, mutta jokaiselle oli peitot. Vessaa ei tästä bussista löytynyt, vaan tehtiin muutama pysähdys matkan aikana.
Penkit menevät melkein makuuasentoon!
Ja hyvin tuli uni.
Matka maksoi n.8e, ei siis hassumpi tapa matkustaa!
Perillä oltiin, ihme kyllä, aikataulun mukaisesti 6.30.
Uuteen kaupunkiin saapuessa, ruukataan kirjata valmiiksi muutaman majapaikan nimi ja osoite. Ei viitsitä varata valmiiksi netistä, koska sijaintia ei hahmota ja se voi olla ikävällä alueella, tai sitten kuvat valehtelee eikä kelpuuteta huonetta. Netistä varatessa peritään myös usein varausmaksu. Yleensä ollaan onnistuttu valitsemaan vaihtoehto majapaikat niin hyvin (nettiarvostelujen tai Lonely Planetin avulla) että ollaan jääty jo ensimmäiseen paikkaan. Tänään ei kuitenkaan kumpikaan vaihtoehdoista napannut. Kun pienen turhan lenkin kautta löydettiin yöpaikat, huomattiin että ne ovat vilkkaalla kadulla, jossa guesthouseja ja kuppiloita on vieri vieressä. Tehtiin siis niin, että minä jäin rinkkojen kanssa odottamaan ja Antti lähti metsästämään meille sopivaa paikkaa. Pianhan se löytyikin ja melko läheltä edellisiä ehdokkaita, tunnelma ja näkymä kadulla oli kuitenkin ihan eri rauhallinen.
Koska kumpikin sai nukuttua bussissa, jaksettiin lähteä heti tutustumaan kaupunkiin. On aina jännä tunne lähteä tutkimaan ympäristöä, kun kaikki on uutta.
Vierailtiin sotamuseossa, jossa vierähtikin kolmisen tuntia. Oli pysähdyttävä paikka, hymyjä ei tuolla näkynyt.
Rakennuksen sisälle oli koottu paljon tarinoita ja kuvia sodan ajalta. Kaikista surullisinta oli katsoa mitä agent orange eli dioxin myrkky oli saanut aikaan sodan jälkeen syntyneille lapsille.. Tuntui todella pahalta katsella kuvia. Museossa oli paikalla myös paikallisia nuoria jotka olivat vammautuneet myrkyn takia, he tekivät käsitöitä ja näin keräsivät rahaa. Myös heistä oli tarinoita ja kuvia museossa, paljon juuri meidän ikäisiämme parikymppisiä nuoria miehiä ja naisia.
Laitettiin hieman rahaa uhreille sekä ostettiin eräältä nuorelta mieheltä avaimenperät, joihin hän kirjaili meidän nimemme.
Huomiselle ollaan buukattu retki Cu Chi-tunneleille! Ja ylihuomenna lähdetään Kambodzan puolelle:)
Olihan vähän loihakka bussi teillä! Ja ihania maisemia, kukkia ja kasveja, ruokaa.... joka kerta kun täällä käyn kurkkimassa, tulee hirveä matkakuume. Mutta en silti lopeta tätä kurkistelua, koska teillä on NIIIIN mielenkiintoista siellä, että pitää elää mukana :DD
VastaaPoista